maanantai 22. maaliskuuta 2010

Matkalla ja kuvastuloksia

Sunnuntai aamuna lähdimme Tampereelle vaarimme syntymäpäiville.
Pipsa oli ikionnellinen, vaikka hakikin vielä Mustia, hiedän koiraansa joka lopetettiin viime syksynä.
Lopulta päädyimme seisomaan koko ajan ulkona ja Pipsa kahlasi edes takaisin aivan liian syvässä lumihangessa.
Samalla kävimme tietenkin tädillämme joka asuu aivan Vaarin naapurissa.
Siellä serkkumme tuli lastensa kanssa käymään. Pipsa oli aivan ihmeissään heidän alle vuoden ikäisestä pojastaan. Silti se lopulta haisteltuaan poikaa vetäytyi vain tilanteesta.

Tänään Pipsa on ollut koko päivän hereillä ja on nyt juuri tällä hetkellä nukkumassa. Normaalisti se nukkuu osittain pitkin päivää.
Tänään saapui myös Pipsan lonkka ja kyynärnivel kuvausten tulokset.
Lonkat: A/A
Kyynärät: 0/0

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Minä kipeänä ja Pipsa on onnellinen


Olin tänään kipeänä kotona, joten Pipsalla on ollut ns. onnenpäivät. Se 9o % nukkunut ja näyttänyt suunnilleen koko päivän tuolta
<----
Harjasin sitä kuiten puolen päivän maissa ja päästin sen ulos. Meille on tulossa myös tänään illemmalla vieras josta Pipsa pitää erityisen paljon.
tänään huomattavasti lyhyempi teksti, koska en ole esim. päässyt Örmyä ulkoiluttamaan.

torstai 18. maaliskuuta 2010

D.A.P Panta, Eläinlääkärissä (taas) ja hiihtoloma


Onkin vierähtänyt jo jonkin aikaa siitä, kun viimeksi olen tänne Pipsasen blogiin kirjoittanut.
Aikaa on mennyt senkin verran, että hiihtolomat on mennyt, niin etelässä kuin pohjoisessakin.
Perheemme vietti hiihtolomansa koiran kanssa Kuusamon lähellä ulkoillen ja viettäen perhetuttujen kanssa aikaa.
Pipsa nautti elämästään täysin siemauksin, mutta osittain lumen määrä aiheutti henkisiä ja fyysisiä ongelmia.
Koko viikon Pentu pomppi ympäriinsä ja tutustuikin niin suksiin, moottori kelkkaan kuin hiihtohissiinkin. Kaikki saivat joka kerta hyvät naurut, kun makkaraa paistaessa Pipsa oli kokoajan kuonoaan tunkemassa sinne.
NOEN HAJUISENA KOHTI KOTIA JA UUSIA SEIKKAILUJA:

Hiihtolomalta lähdettyä Pipsa haisi puoli viikkoa savulle ja noelle ja hihnassa kulkeminen aiheutti enemmän kuin ongelmia.
Viime viikolla Pipsalla esiintyi jo toista kertaa puolen vuoden sisällä lenkkeily haluttomuutta ja muutenkin apaattisuutta. Lähdimme jälleen eläinlääkäriin, missä Pipsalta kuvattiin lantion alue, sekä lonkat ja kyynärät. Selästä ei jälleenkään löydetty mitään, ja huokaisimme helpotuksesta. Samalla saimme tietää Pipsan laihtuneen 2 kg joulukuusta, joten sen pitäisi painoa kuulemma pudottaa vielä puolisen kiloa.
TÄMÄ VIIKKO:
Tällä viikolla olemme ulkoilleet hyvinkin aktiivisesti Pipsan kanssa. Normaaleja remmi kävelyjä pituudelmaan 1h. Eilen tapasimme pitkästä aikaa Pipsan parhaan kaverin Figon, Havanais rodultaan. Pipsa nautti Figon seurasta mahdottoman paljon, vaikka sitä häiristsikin sen haistelu.
Tänään Pipsalle laitettiin D.A.P kaulapanta auttamaan sen aristelusta lenkeillä. Sitä pidetään nyt noin neljä viikkoa ja sitten se vaihdetaan uuteen. Kävin kävelemässä myös Pipsan kanssa 50 minuutin lenkin, jonka aikana harjoittelimee. Paikalla oloa ja noutamista, vaikkakin hyvin rajoittuneesti.